lauantai 3. elokuuta 2013

My day in Helsinki!

Tällaista toivottiin, joten päätin sitten toteuttaa, vaikkei mitenkään hevosiin liitykkään. Toisin sanoen, jos olet kiinnostunut vain hevospostauksista, eikä kännykkälaatuiset kuvat houkuta, skippaa suosiolla koko postaus.

Päivä pyörähti käyntiin puuron ja spotifyn avustuksella.
Tässä näkyy vähän päivän asua, eli collegepaita / Cubus, farkut / GT, tennarit / Pajalan Kenkä, sekä rannekoruja, jotka sain tuliaisena Kreetalta. Kuvassa ollaan tosiaan juuri lähdössä, kello about puoli yhdeksän.
Matkalla harjoittelin teoriakoetta varten. :)
Pyssähdyttiin ostamaan jätskiä, nams!
Saavuttiin Helsinkiin kahdentoista maissa. Vietiin auto ja kamat hotellille, josta lähdettiin bussilla kohti Linnanmäkeä. Kuvassa sisko ja veli.
Hotellihuoneessa. Tässä näkyy paremmin päivän asu.
Linja-autossa.
Lintsillä ehdittiin käymään vain yhdessä laitteessa, ennen kuin nälkä iski. Mentiin siis syömään johonkin lihapullabaariin, ja täytyy sanoa, että hyvää oli, vaikkakin mulle ehkä vähän turhan iso annos!
Pikkusiskon kanssa pienessä maailmanpyörässä.
Tässä puolestaan perheen kanssa isommassa maailmanpyörässä.
Raidattiin tällasella pikkusella valkosella pounilla siskon kans. 
Kuumana kesäpäivänä jäähilejuoma on ehkä parasta!
4D-Kino oli aika hauska! 
Karkkikaupan kautta hotellille.
Väsyneitä tyttöjä pitkän päivän jälkeen hotellihuoneessa.
Illallinen, jonka jälkeen mentiinkin nukkumaan. :)
Loppuun vielä pari kuvaa seuraavalta päivältä:

Lautassa kohti Korkeasaarta. Älkää kysykö miks mulla on toi sadetakki sisällä päällä. :D
Tikru!!!
Ehkä maailman söpöin villihevosvarsa.
Koko reissulta mukaan tarttui vain harjan ja hännän selvitysaine, ja tämänkin ostin Jämsästä. Tarpeellinen kuitenkin!

perjantai 2. elokuuta 2013

Tuija Rosenqvistin valmennuksessa 2/2

Toisin kuin maanantainen tunti tiistain tunti oli vasta iltapäivästä, ja se oli yhteinen. Aloteltiin taas itsenäisillä verryttelyillä. Runo oli ihan kivan tuntuinen, mutta lähinnä yritin kiinnittää huomiota mun omaan istuntaani, aivan kuten Tuija kehotti. Silti huomaamattani käänsin kokoajan yläkroppaani käännöksen mukaisesti sisäänpäin, joten Tuija sai huomauttaa siitä jatkuvasti.

Jatkettiin ravissa pienellä ympyrällä, vuorotellen joko ylittäen puomit kaarevalla uralla, tai kiertämällä niiden takaa. Tässäkin keskityttiin juurikin siihen mun yläkroppaan ja kääntäviin apuihin. Runo hoiti homman oikein mallikkaasti, kunhan muistin kunnolliset ulkoavut, jolloin ei päästy valumaan puomeiltakaan pois. Tuija kehui Runon tarkkaavaisuutta jalkojen kanssa - tamma tosiaan korjasi jalkansa aina oikeaan paikkaan!

Otettiin vähän laukkaa itsenäisesti, jonka jälkeen siirryttiin takaisin samalle ympyrälle. Tällä kertaa joka toinen kerta korotettujen ravipuomien yli, joka toinen laukkapuomien. Tämäkin sujui oikein hyvin, edelleenkin kunhan ulkoavut oli kohdallaan! Kun sain Runon tässä hyväksi, ravailtiin loppuravit ja lopeteltiin.





Kuvia on aika niukasti, mutta toivottavasti näillä selvitään!
Jäätiin valmennuksen jälkeen vielä hetkeksi juttelemaan Tuijan kanssa, joka lausahti seuraavanlaisesti Runosta "Uskon, että tästä hevosesta on kansalliselle tasolle asti missä vaan lajissa, ja tämä tulee luultavasti isona hyppäämään isoja, kunhan ollaan malttavaisia!". Vitsit miten hyvä fiilis tuli! On mulla upee heppa alla. :)

Kotiläksyksi saatiin puomi- + kavalettitreeniä, paljon treeniä istunnan kanssa, ja mulle myös mahdollisesti joku toinen harrastus, jossa ei istuta, ihan vaan siis tukemaan ratsastusta (ennen kuin joku kysyy, mulla on tietynlainen ryhtivirhe, joka vähän rajottaa mun harrastamisia...), ja näiden lisäksi hankitaan myös luultavasti Tuijan miehen Akin suosittelema tukiliivi, jotta saataisiin tota mun ryhtiä korjattua.